Kyllä minä niin mieleni pahoitin...

Se oli ihan tavallinen maanantai. Sain aamuruuan, dentastikin ja seurasin tuota emäntää jokapaikkaan. Sitten ne taas lähti johonkin isännän kans ja minä jäin nuiden isojen karvaisten kamujen kans kotiin. Eikait me mitään ihmeellistä tehty, chillailtiin vaan. 

Sitten isäntä tuli kotiin, antoi ruuan ja kohta se tuli ja laittoi mun kaulaan jotain :O Mun piti kävellä sen perässä, se ikäänkuin ohjasi mua, siis whaaaat? Sitten mää jouduin autoon, onneksi kuitenkin pääsin etupenkille eikä matka ollut pitkä. Johonkin me ajettiin, pääsin autosta ulos ja kuulin tutun äänen, emäntähän se siellä huuteli. Äkkiä sinne, jee ota pois mun kaulasta tuo juttu. Vaan ei, ei ottanu. 

Veivät mut johonkin outoon paikkaan sisälle, siellä mut nostettiin pöydälle, siis PÖYDÄLLE ei kotonakaan saa olla pöydällä. En minä vaan aina oikein ymmärrä nuita ihmisiä. No sain mää kuitenkin jotakin hyvää syötävää joltain oudolta naiselta joka tuli kopeloimaan mua, ajatelkaa se kokeili mun palleja! :O Vähänkö outo tyyppi. Sitten se tuikkas jonku piikin mun niskaan, siis mitä täällä tapahtuu? No en mää kyllä edes tuntenut sitä mutta kuitenkin. Pääsin sentään pois tuolta oudosta paikasta, menin sitte emännän kyydillä kotiin. Sain taas olla etupenkillä, mutta mun pää oli muka tiellä, kun lepuutin sitä vaihekepin päällä, siis daa, mun pää on välillä vähän raskas. 

Kyllä minä niin mieleni tästä kaikesta pahoitin, että kun kotiin päästiin, niin en kävellyt itse sisään ja sisällä jäin oven eteen nukkumaan. Ei tällainen peli vetele. Isäntä sentään kantoi mut sohvalle nukkumaan, mutta mää päätiin että en varmasti heti lepy, nyt saatte kärsiä ;) 

Kyllä mää sitten iltaruoka-aikaan vähän lepyin, sen verran että kävin syömässä ja menin takaisin nukkumaan.

Vaan ei tämä kuulkaan tähän loppunut, ette arvaa mitä TÄNÄÄN tapahtui? No, emäntä tuli aikaisemmin kotiin ja se otti ja pesi mut! Ei oo todellista, mitä mää olen tehnyt ansaitakseni kaiken tän? Oliha se kylymä sen jälkeen, vaikka emäntä muka puhalsi jollain koneella lämmintä ilmaa mun turkkiin. En minä mitään puhallusta kaipaa, ota mut syliin peiton mutkaan! Onneksi se sentään sen tajusi tehdä. 

Kyllä tämä on ollut järkyttävän raskas viikko pienen koiran elämässä, aion vielä vähän aikaa mököttää, jospa nuo sitten oppis jotain! :) 

T: Sulo Petteri mielensä syvästi pahoittanut Basset Hound





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogin palautus

Mielensäpahoittaja vol2